Lapinporokoira on kotimainen paimenkoira, joka tekee yhden asian erittäin selväksi heti alkuun: se on töihin jalostettu koira, ei sohvalle. Rotu syntyi paimentamaan poroja Lapin tuntureilla, ja se energia, oppimishalu ja kestävyys ovat yhä tallella. Hyvä lapinporokoira on rauhallinen, ystävällinen ja uskomattoman yhteistyöhaluinen kumppani — mutta vain silloin, kun se saa riittävästi liikuntaa ja päänkäyttöä. Aktiiviselle, ulkoilevalle omistajalle se on harvinaisen palkitseva koira. Vähään tyytyvää lemmikkiä etsivälle se ei ole.
Tärkein yksittäinen asia, joka rodusta kannattaa tietää ennen kuin lukee pidemmälle: lapinporokoira ei ole sama rotu kuin suomenlapinkoira. Ne sekoitetaan jatkuvasti, koska niillä on yhteinen historia ja samat lappalaiset juuret. Erot ovat kuitenkin todellisia ja vaikuttavat suoraan siihen, kummasta tulee sinulle sopiva koira.
Lapinporokoira vai suomenlapinkoira?
Pitkään nämä kaksi katsottiin samaksi roduksi. Vasta kun huomattiin, että poroja paimentaa kahdenlaisia, selvästi erityyppisiä koiria, lapinporokoira erotettiin omaksi rodukseen 10.12.1966. Käytännön eroja nykypäivän ostajalle:
- Käyttötarkoitus. Lapinporokoira on edelleen ennen kaikkea työtä tekevä paimenkoira; osa yksilöistä paimentaa poroja Lapissa vielä tänäkin päivänä. Suomenlapinkoira on jalostunut enemmän seurakoiran suuntaan ja on yksi Suomen suosituimmista kotikoiraroduista.
- Koko ja rakenne. Lapinporokoira on hieman suurempi ja selvästi korkeuttaan pidempi — leggikäs, jäntevä juoksija. Suomenlapinkoira on matalampi ja tukevamman, neliömäisemmän mallinen.
- Turkki. Lapinporokoiralla on karheampi, käyttöön kehittynyt työturkki. Suomenlapinkoiran turkki on yleensä pidempi, pehmeämpi ja tuuheampi — ja vaatii enemmän harjausta.
- Yleisyys. Suomenlapinkoira on yleinen näky koirapuistoissa; lapinporokoira on selvästi harvinaisempi, ja pentuja on vähemmän tarjolla.
Karkea nyrkkisääntö: jos haluat sopeutuvan, pörröisen perheen seurakoiran, lue ensin suomenlapinkoiran rotuopas. Jos etsit hoikempaa, kovaa työ- ja harrastuskoiraa ja olet itse liikkuva ihminen, lapinporokoira voi olla juuri sinun rotusi.
Mistä lapinporokoira tulee?
Saamelaiset ovat käyttäneet lapinporokoiran tyyppisiä koiria porojen paimennukseen jo vuosisatojen ajan. Varsinainen rotuunotto aloitettiin 1950-luvulla, jolloin nykyinen suomenlapinkoira ja lapinporokoira laskettiin vielä samaksi roduksi. Omaksi rodukseen lapinporokoira erotettiin vuonna 1966. Voimassa oleva rotumääritelmä on Kennelliiton valtuuston vahvistama vuodelta 2012.
Tausta selittää koiran luonteen lähes kokonaan. Poroja paimentavan koiran piti olla kestävä, itsenäinen ja väsymätön, mutta samalla ihmisen kanssa saumattomasti yhteistyötä tekevä ja porojen lähellä hallittu. Juuri tästä syntyy lapinporokoiran arkiluonne: tarmokas ja oma-aloitteinen, mutta ohjattava ja ihmiseen vahvasti suuntautunut.
Millainen lapinporokoira on luonteeltaan?
Rotumääritelmä kuvaa lapinporokoiraa sanoilla oppivainen, rauhallinen, ystävällinen, tarmokas ja palveluhaluinen. Arjessa se tarkoittaa koiraa, joka oppii nopeasti, haluaa tehdä ihmisen kanssa yhdessä ja jaksaa liikkua pitkään. “Rauhallinen” ei tässä tarkoita matalaenergistä — se tarkoittaa koiraa, joka osaa rauhoittua, kun työ on tehty. Energiaa riittää.
Yksi piirre kannattaa nostaa erikseen esiin: lapinporokoira on työssään herkkähaukkuinen. Paimentava koira käyttää ääntään työkaluna, ja taipumus näkyy myös kotona, jos koira turhautuu tai innostuu. Tämä on tärkeää erityisesti kerrostaloon haaveilevalle. Haukkua voi ja kannattaa hallita harjoittelulla pennusta asti, ja sukujen välillä on eroa — kysy kasvattajalta suvun haukkutaipumuksesta etukäteen.
Älykkyydellä on aina kääntöpuolensa: lapinporokoira oppii ei-toivotut tavat yhtä sujuvasti kuin toivotut. Johdonmukainen, palkitseva koulutus toimii rodulla hyvin, kova komentelu ei. Tällä koiralla pää pitää saada töihin yhtä lailla kuin jalat.
Koko ja ulkonäkö
Lapinporokoira on keskikokoinen, selvästi korkeuttaan pidempi paimenpystykorva, jolla on voimakas luusto ja lihaksisto mutta jäntevä, ei raskas, kokonaisvaikutelma. Rotumääritelmän mukaan uroksen ihannesäkäkorkeus on 51 cm ja nartun 46 cm, ja sallittu poikkeama on ± 3 cm — eli rotu on hieman suomenlapinkoiraa korkeampi ja huomattavasti pidempirunkoinen.
Turkki on kehittynyt arktiseen ilmastoon: peitinkarva on keskipitkää tai pitkää, suoraa, melko pystyä ja karheaa, ja sen alla on hieno, tiheä pohjavilla. Pehmeää tai rungonmyötäistä turkkia pidetään rotumääritelmässä virheenä, mikä kertoo, että kyseessä on aito työturkki. Yleisväri on musta eri sävyissään, usein harmahtava tai parkinruskea, ja päässä, raajoissa ja rungon alaosassa on tavallisesti vaaleampaa väriä. Valkoisia merkkejä saa olla kaulassa, rinnassa ja raajoissa. Korvat ovat yleensä pystyt, mutta hieman pehmeät korvat sallitaan.
Kenelle lapinporokoira sopii?
Lapinporokoira sopii omistajalle, joka todella liikkuu ja haluaa tehdä koiran kanssa yhdessä. Se on parhaimmillaan ihmiselle, joka:
- ulkoiluttaa ja aktivoi koiraa päivittäin reilusti, myös huonolla säällä
- innostuu harrastamisesta tai ainakin vaihtelevista, pitkistä retkistä
- kouluttaa lempeästi, johdonmukaisesti ja palkiten
- haluaa koiran tiiviisti mukaan elämään, ei yksin pihalle tai pitkiksi päiviksi yksin
- osaa ja jaksaa ohjata äänekkäämmänkin koiran haukkumista
Lapinporokoiraa ei kannata valita ensisijaisesti rauhalliseksi seurakoiraksi tai vähään tyytyväksi lemmikiksi. Se ei ole huono ensikoira liikkuvalle ja koulutuksesta innostuvalle ihmiselle, mutta alivirikkeisenä se turhautuu ja keksii omat puuhansa. Jos arki on kiireinen ja koira jäisi säännöllisesti pitkäksi aikaa yksin, jokin rauhallisempi rotu palvelee paremmin — ja koiraa itseään kohdellaan reilummin. Ennen pennun hakua kannattaa koota koiran perustarvikkeet valmiiksi.
Liikunta, harrastukset ja pää töihin
Paimenkoiran perimä näkyy energiana ja oppimishaluna, eikä pelkkä fyysinen lenkki riitä. Lapinporokoira tarvitsee myös pään käyttöä. Rotujärjestö Lappalaiskoirat ry:n mukaan lapinporokoiria menestyy monipuolisesti harrastuksissa: tottelevaisuudessa, agilityssä, palveluskoiralajeissa, nenätyössä ja paimennuksessa.
Tavallisen perheen ei tarvitse kilpailla missään. Riittää, että koira saa säännöllisesti vaihtelua, uusia ympäristöjä ja yhteistä tekemistä — vaikka palkkaperustaista temppuharjoittelua, hajujälkien etsintää pihalla tai vaihtelevia maastolenkkejä. Lyhyt, palkitseva aivotyö väsyttää lapinporokoiran usein tehokkaammin kuin pelkkä pitkä tasamaakävely. Koulutukseen kannattaa varata hyviä herkkuja palkitsemiseen.
Turkki ja karvanlähtö
Karhea työturkki on käytännöllinen: se ei takkuunnu yhtä herkästi kuin suomenlapinkoiran pidempi ja pehmeämpi turkki, eikä lapinporokoira vaadi yhtä työlästä päivittäistä harjausta. Karvaa lähtee silti. Tiheä pohjavilla irtoaa runsaasti varsinkin kaksi kertaa vuodessa vaihtokausina, ja silloin koiraa kannattaa harjata useita kertoja viikossa. Muulloin viikoittainen harjaus pitää turkin kunnossa. Turkkia ei trimmata muotoon. Jos mietit, miten irtokarva pysyy kotona kurissa, lue koirankarvat kotona.
Talvi on lapinporokoiran kotikenttä
Harva rotu on yhtä kotonaan Suomen talvessa. Arktiseen ilmastoon kehittynyt turkki suojaa pakkaselta ja kosteudelta, ja moni lapinporokoira selvästi piristyy lumella ja pakkasilmassa. Se ei silti tarkoita, että koira voisi olla rajattomasti ulkona kovassa pakkasessa: tassut, ikä, kunto ja lenkin pituus ratkaisevat edelleen, ja tiesuola sekä hiekoitushiekka ärsyttävät myös lapinporokoiran tassuja. Talviulkoilun käytännöt käydään läpi artikkelissa talvi ja koiran tassut.
Terveys ja PEVISA
Lapinporokoira on perusterve, kovaan käyttöön jalostettu rotu, mutta kuten kaikilla roduilla, sillä on omat seurattavat sairautensa. Lapinporokoiralla on oma Kennelliiton terveysohjelmansa (PEVISA), jossa seurataan erityisesti perinnöllisiä nivel- ja silmäsairauksia. Jalostukseen käytettävältä koiralta edellytetään muun muassa voimassa olevaa silmätarkastuslausuntoa ja lonkkakuvausta, koiran tulee olla tunnistusmerkitty ja astutushetkellä vähintään 22 kuukauden ikäinen.
Tämä yleiskuvaus ei korvaa eläinlääkärin arviota yksittäisestä koirasta. Ostajalle käytännön johtopäätös on yksinkertainen: pyydä kasvattajalta vanhempien terveystulokset (silmät ja lonkat) ja varmista, että yhdistelmä on tehty terveysohjelman mukaisesti. Eläinlääkärikuluihin varautumisesta kerrotaan tarkemmin artikkeleissa koiran eläinlääkärikulut Suomessa ja koiran vakuutus Suomessa.
Miten valita pentu ja kasvattaja
Koska lapinporokoira on harvinaisempi rotu, pentuja ei välttämättä ole heti tarjolla, ja odottaminen kannattaa. Älä valitse koiraa pelkän ulkonäön tai saatavuuden perusteella. Kysy kasvattajalta ainakin:
- vanhempien terveystulokset (silmät ja lonkat) sekä luonteet
- mihin yhdistelmä on suunniteltu ja millaisia koiria suvussa on
- millainen haukku- ja energiataso suvussa on, etenkin jos asut kerrostalossa
- miten pennut on totutettu arjen ääniin, ihmisiin ja käsittelyyn
- millaista tukea saat, kun pentu on muuttanut kotiisi
Hyvä kasvattaja kyselee myös sinulta paljon ja kertoo rehellisesti rodun vaativista puolista. Se on ostajan etu, ei kiusantekoa. Luotettavat kasvattajat ja ajantasaiset terveystulokset löytyvät Kennelliiton ja rotujärjestö Lappalaiskoirat ry:n kautta.
Jos taas pohdit pörröisempää ja yleisempää kotikoiraa, vertaa rotua suomenlapinkoiraan tai metsästystaustaiseen suomenpystykorvaan — kolme hyvin erilaista kotimaista vaihtoehtoa.
